Podiumiputki katkesi

Mika Turkin keskeytykseen toiselta sijalta

Lahden Historic Ralli päättyi Mika Turkin ja Timo Hantusen osalta keskeytykseen ja suoraan kattokerhoon. Toiseen ajopäivään lähdettiin toisella sijalla vajaan 20 sekunnin erolla kolmantena ajaneeseen Valter Christian Jenseniin. Tutut kilpakumppanit aiemmilta vuosilta odottivatkin todellista sekuntikamppailua välillään ja niin se näytti toteutuvankin. Tosin Turkki oli saanut jo mukavan tuntuisen hajuraon perjantain aikana ja meno näytti jatkuvan myös lauantaina. Rallin kärjessä ajoi odotetusti MM-sarjaa ammatikseen ajava Jari-Matti Latvala. Aiempina vuosina historic-ralleissa Latvala on käyttänyt Ford Escortia, mutta nyt hänen allaan oli Volkswagenille siirtymisen vuoksi saman konsernin historic-auto Audi Quattro. Audi oli ilmestyessään aikoinaan 80-luvulla ylivertainen kilpakumppaneiden kaksivetoisiin autoihin verrattuna. Voidaan siis ajatella, että 2013 vuoden historic-ralleissa sama rata jatkuu. Niin Mika Turkin Opel Ascona 400 kuin myös Valter Christian Jensenin Lancia Rally 037 olivat ikäänkuin altavastaajia, vaikka tosin Lanciassa onkin mekaaninen ahdin. Turkin käyttämässä Opelista puuttuu myös ahdin. Tasoitusta kerrakseen. Unohtaa ei toki voi sitäkään, että Latvala on rallin ammattilainen ja kaikki muut viivalle lähtijät enemmän tai vähemmän harrastajia. "Me olisimme ihan väärällä alalla, jos sattuisimme voittamaan ajamalla Latvalan. Jos konepelti (Audin) pysyy kiinni, niin mahdollisuudet ykköstilaan ovat heikot", totesi Turkki ennakkohaastattelussa viitaten tekniikkalajiin, jossa autoilla on päästävä kuitenkin maaliin.

Kattokerho kutsui

Lauantaina ralli alkoi heti aamutuimaan karistaen unet kuljettajien silmiltä. Lähes 13 kilometrin pituisella erikoiskokeella Lahden pohjoispuolella antoi viitteitä siitä, että Jensen oli kuvainnollisesti selätetty. Turkki takoi tauluun lukemat, joka oikeutti entistä vankempaan 35 sekunnin johtoon toisella sijalla. Latvalahan meni menojaan ja siitä ei enää sen kummempia murehdittu. Turkki teki eroa pätkä pätkältä ja Jenseninkin uhkaajaksi alkoi nousta Ville Silvasti Porsche Carreralla. 10. erikoiskoe koitui kuitenkin Mika Turkin autokunnan kohtaloksi. Puolessa välissä erikoiskoetta oli tiukka ja pudottava vasen oikea yhdistelmä, jossa auto kaatui nurin. Oikea etupyörä lähti rytäkässä kokonaan irti.

"Autosta katkesi raidetanko", kertoi Turkki. Tekniikan pettäessä ohjauskyvytön auto vei miehiä. Miehet säästyivät suuremmilta vahingoilta. Rallin maali jäi kolmen erikoiskokeen päähän ja siten harvinaisen pitkä, useamman vuoden mittainen, podiumputki katkesi yllättävällä tavalla. Vahvaa kakkossijaa ei enää olisi pystynyt ajamalla kukaan saavuttamaan. "Tämä on tekniikkalaji", totesi Turkki.

Lopputuloksia:

1. Jari-Matti Latvala - Asko Sairanen, Audi Quattro

2. Valter Christian Jensen - Erik Pedersen, Lancia Rally 037

3. Mats Myrsell - Esko Junttila, Porsche Carrera RS

kesk. Mika Turkki - Timo Hantunen, Opel Ascona 400

 

EDIT: Ville Silvasti hylätty, Mats Myrsell nousi kolmanneksi

 


Tagit: , , ,

  • GSM 0400 552 522
  • Email: mika@mikaturkki.fi