Neste Oil Ralli 2010 perjantai

Mika Turkki ajoi uransa ensimmäisen MM-rallin alun tuntumaa hakien. Olihan alla uusi auto ja ensimmäiset ns. metsäpätkät edessä. Kivien kierto ei tuottanut toivottua tulosta. EK2 legendaarinen, huimia hyppypaikkoja sisältävä Urria 1 oli vielä ongelmaton, mutta Jukojärvellä tiellä ollut kivi osui Mitsun pohjapanssariin ja siitä saatu osuma aiheutti moottoriin öljyvuodon. Urria 2 jälkeen oli edessä keskeytys. Mika ajoi sijalla 49. ennen keskeytystä.

- näin kävi tänään. Auto laitetaan kuntoon ja huomenna jatkamme superrallisäännön puitteissa. Pelihän on siltä osin menetetty kokonaissijojen suhteen, pettynyt Mika kertoi parin voimasanan saattelemana.

- Muutamme taktiikkaa. Lopetetaan kivien kiertely huomenna ja aletaan ajamaan rallia, Mika valotti seuraavan päivän suunnitelmaa.

Päivä ei ollut ongelmaton monelle muullekaan. Rallin kärjessä ajanut Fordin Mikko Hirvonen ajoi uransa pahimman kaadon Urriassa. Paikassa, jonka Hirvonen on nimennyt rallimaailman hienoimmaksi paikaksi ajaa. Kohtalon ivaa, mutta onneksi suuremmilta henkilövahingoilta kartturin Jarmo Lehtisen kylkiluun murtumaa lukuunottamatta selvittiin.

Kuvassa Mika vetää Urrian pätkää. Pätkän jälkeen oli edessä keskeytys.

Urria


Tagit: ,

  • GSM 0400 552 522
  • Email: mika@mikaturkki.fi