Neste Oil Ralliin muutama päivä

Mika Turkin pitkään haaveena ollut osallistuminen Neste Oil Ralliin on nyt muutamaa päivää ennen rallin aattoa enemmän kuin lähellä. Printsport Racingin rakentama ja ylläpitämä N-ryhmäläinen kilpuri Mitsubishi Lancer Evo 9 on saanut teippaukset kylkiinsä ja miehet Turkki-Hantunen ovat aloittamassa valmistautumisen ralliin nuotituksen merkeissä heti tiistai-aamuna. Nuotitusta on edeltänyt mm. kolme testipäivää Mikalle uudella kalustolla, nelivetoisella kilpurilla. Helteisten testien jälkeen Mikan mietteet olivat luottavaiset, joskin osin myös jännittyneet. Jännitystä ei liene vähennä MM-debyytti kuin sekään, että nyt ajetaan tositoimissa ensimmäistä kertaa nelivetoisella.

Miten testit onnistuivat uudella kalustolla?

- kolmas testipäivä varsinaisella kilpurilla oli paras. Kilometrejä tuli reilusti ja sain tuntuman kilpuriin hyväksi, joka oli testien tarkoituskin. Luottavaisin mielin lähden itse kisaan.

Tämän vuoden Neste Oil Ralli on 60-vuotisjuhlakilpailu. Siihen on sisällytetty paljon legendaarisia erikoiskokeita. Voitko suositella Jyväskylään suuntaavalle rallikansalle joitakin tiettyjä katselupaikkoja?

- paikkoja on paljon. Mm. perjantaina Urrian iso tie ja siellä oleva raju hyppypaikka. Samoin Myhinpäässä on paljon huimia paikkoja. Se on kuin vuoristorata valtion tiellä. Lankamaalla on tapahtunut joka vuosi merkittäviäkin eroja, joten ajolinjojen hakijat voisivat hakeutua sinne. Lauantaina Himos ja Leustu ovat suosikkejani, joissa tapahtumia riittää, toki Surkeeta lukuunottamatta. On muuten nimensä veroinen osaksi.

Entäs keskitetty huoltopaikka Paviljongissa, sopiiko hyvin vaikka lapsiperheille?
- Paviljongilla tapahtuu koko rallin ajan. Rallissa on yli 100 autoa, joten viimeiset kun lähtevät huollosta niin ensimmäiset jo saapuvat takaisin huoltoon. Lisäksi on paljon oheistapahtumia: lapsille ISO leikkipaikka, juhlanäyttely, messuosastoita sekä muuta ohjelmaa.

Kumpi talli vetää pisimmän korren Ford vai Citroën?
- Pahoin pelkään, että Citroën on viime aikaisten tulosten mukaan edellä. Ainut, jolla Mikko ja Jari-Matti pystyvät laittamaan ranskalaiset aisoihin on Suomalainen sisu, kotikenttäetu ja täydellinen nappisuoritus koko viikonlopun ajoista.

Sorateiden GP. Maailman nopein ralli. Siinä pari nimitystä, jotka kuvaavat rallin nopeutta. Nuotin on oltava kohdallaan. Paljon on Mitsusi huippunopeus rallissa?
- Vähän yli 200 km/h. Toivottavasti oltaisiin usein edes lähellä sitä.

Tavoitteesi ralliin?
- Tavoitesijoitusta en osaa vielä sanoa. Katselen ainakin perjantain kansallisen kärjen kyytiä ja lauantaina pienennän eroa siihen. Josko tavoite olisi siinä. Maalissa nähdään, totesi Mika Turkki haastattelun lopuksi.

 

Mika Turkki starttaa Neste Oil Ralliin yhdessä Timo Hantusen kanssa numerolla 77. Ensimmäinen EK on torstai-iltana ajettava Laajavuori. Perjantaina aamutuimaan on vuorossa legendaarinen Urria.

Lisää kuvia Mikasta ja Mitsusta täällä.

 


Tagit: , ,

  • GSM 0400 552 522
  • Email: mika@mikaturkki.fi